18.12.2009
KHO hylkäsi tv-yhtiöiden valituksen analogisen ajan lähetyspalvelujen hinnoittelusta
Korkein hallinto-oikeus (KHO) on tänään antamassaan päätöksessä katsonut, ettei analogisen ajan televisiolähetyspalvelujen hinnoittelua ole enää syytä tutkia. Televisioyhtiöiden valitus Viestintäviraston päätöksestä on tältä osin siis hylätty. KHO toteaa ratkaisussaan, ettei Digitan analogisen ajan hinnoitteluun enää voida puuttua, eikä edes asian aikanaan tultua vireille Viestintävirastossa sitä olisi tosiasiallisesti voitu viestintämarkkinalaissa säädetyllä tavalla selvittää.
Sen sijaan KHO on palauttanut tiettyjen digitaalisten televisiolähetyspalvelujen hinnoittelua ja sen perusteita koskevan asian Viestintävirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Korkein hallinto-oikeus kaipasi oman arviointinsa mahdollistamiseksi tarkempia perusteluja sille, miksi Viestintävirasto pitää näiden palvelujen hinnoittelua kustannussuuntautuneena ja siten hyväksyttävänä.
Viestintävirasto tekee digitaalisten televisiolähetyspalvelujen hinnoittelusta KHO:n edellyttämän uuden päätöksen mahdollisimman pian.
Analogisten lähetyspalvelujen hinnoittelua koskeva asia on edelleen Kilpailuviraston tutkittavana. Viestintävirasto siirsi asian Kilpailuvirastoon keväällä 2008.
Lisätietoja antavat:
johtaja Johanna Juusela p. 09 6966 878, p. 040 542 7132
viestintämarkkinoiden valvonnan päällikkö Marja Lehtimäki p. 09 6966 857, p. 050 320 5181
| Sivua päivitetty 18.12.2009 |
|
 |
Tulostusversio |