|
|
|
|
|
|
|
|
Viestintävirasto Vaihde 09 69 661 Televisiomaksuasiat Fi-verkkotunnusten asiakaspalvelu 09 6966 700 |
30.10.2007 Yhteisjakelun varhentaminen miellyttää postinsaajiaViestintäviraston teettämän tutkimuksen mukaan tyytyväisyys postin jakeluaikaan on parantunut selvästi niillä alueilla, joilla yhteisjakelua alettiin aikaistaa keväästä 2007 lähtien. Kun vuonna 2006 kaksi kolmesta taloudesta oli melko tai erittäin tyytyväinen postin jakeluaikaan, on tyytyväisten osuus nyt noussut 87 %:iin. Tutkimukseen vastanneet kotitaloudet saavat postinsa nyt hieman yli tuntia aikaisemmin kuin ennen eli keskimäärin klo 9.30. Myös postin noutaminen laatikosta on aikaistunut keskimäärin reilulla tunnilla. Aikaistamisen piirissä ovat Seinäjoen alueella sellaiset kotitaloudet, joille sanomalehti Ilkka jaetaan yhdessä muiden postilähetysten kanssa. Haastateltujen kotitalouksien kokemukset postinjakelun aikaistamisesta ovat pääosin myönteisiä. Vain kuusi prosenttia kokee jakelun aikaistamisessa sekä positiivisia että negatiivisia puolia ja ainoastaan yhden prosentin mukaan aikaistaminen on ollut kielteistä. Tyytyväisyys on yleisempää taajamissa kuin haja-asutusalueilla ja tyytyväisimpiä ovat vanhimmat vastaajat. Postinjakelun aikaistumisen huomanneista suurin osa (73 %) kertoi saaneensa ennakkotietoa jakelun aikaistamisesta. Tiedonsaanti oli yleisempää haja-asutusalueilla kuin taajamissa asuvien keskuudessa. Kolme neljästä oli saanut ennakkotiedon Postin lähettämästä tiedotteesta. Paikallislehdestä ennakkotiedon oli saanut noin joka seitsemäs vastaaja. Tutkimuksen toteutti Viestintäviraston toimeksiannosta Tietoykkönen Oy syys-lokakuussa. Tutkimusta varten haastateltiin puhelimitse 500 henkilöä, jotka asuvat kohdealueella pientaloissa ja joiden talouteen jaetaan sanomalehti Ilkka muun postin mukana postilaatikkoon. Tutkimusraportti on luettavissa viraston postipalveluissa. Viestintävirasto valvoo postipalvelulain noudattamistaViestintäviraston tehtävänä on valvoa postipalvelulain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista. Postipalvelulain tarkoituksena on turvata hyvälaatuisten postipalvelujen ja erityisesti yleispalvelun saatavuus tasapuolisin ehdoin koko maassa. Yleispalveluun kuuluvien kotimaan kirjelähetysten kulkunopeusvaatimusta laskettiin keväällä 2005 tehdyllä lakimuutoksella. Aiemmin laki edellytti, että 95 % ns. ensimmäisen luokan kirjeistä oli oltava perillä seuraavana työpäivänä. Lakimuutoksen myötä kulkunopeusvaatimus laski 85 %:iin. Lakimuutos mahdollistaa jakelun aikaistamisen alueilla, joilla Itella Oyj (entinen Suomen Posti Oyj) jakaa pääosin myös sanomalehdet. Näin ollen kuluttajilla on näillä alueilla mahdollisuus saada sanomalehtensä aikaisemmin, mutta kaikki 1. luokan kirjelähetykset eivät ehdi seuraavan päivän aikaistettuun jakeluun mukaan. Lisätietoja antavat
|