|
|
|
|
|
|
|
|
Viestintävirasto Vaihde 09 69 661 Televisiomaksuasiat Fi-verkkotunnusten asiakaspalvelu 09 6966 700 |
24.03.2004 Lapsille haitallisten ohjelmien rajoituskeinoja tehostetaanViestintävirasto sai vuoden alussa valmiiksi televisiotoiminnan lastensuojelukäytäntöjen vaikuttavuutta ja tunnettuutta koskevan selvityksen, jonka perusteella valtakunnalliset tv-yhtiöt ovat nyt sopineet uusista nk. itsesääntelytoimenpiteistä. Tavoitteena on parantaa televisiotoiminnan lastensuojelukäytäntöjen toimivuutta. Viestintäviraston tehtävänä on valvoa tv- ja radiotoiminnasta annetun lain säännösten soveltamista. Lain mukaan lapsille haitalliset ohjelmat on lähetettävä aikaan, jolloin lapset eivät tavallisesti katso tv-ohjelmia. TV-toiminnan harjoittajan tulee myös etukäteen ilmoittaa ohjelmien haitallisuudesta. Rajoituskeinot entistä laajempina käyttöön kesällä 2004Televisiotoiminnasta annetun lain voimaantulon yhteydessä vuonna 1999 valtakunnalliset televisioyhtiöt sopivat ensi kerran alan itsesääntelykeinoista, joiden mukaan lapsille haitallisia televisio-ohjelmia ei esitetä ennen klo 21.00:tä (ns. vedenjakaja). Tämän lisäksi sovittiin, että haitallisista ohjelmista kerrotaan ennen ohjelman alkua kuulutuksilla ja että ohjelmat merkitään K-tunnuksilla mm. lehtien ohjelmatietoihin. TV-yhtiöiden 15.3.2004 tekemän uuden sopimuksen mukaan rajoituskeinoja käytetään jatkossa entistä laajemmin ja kohdennetummin. Tiedottamista haitallisista ohjelmista lisätään ja ohjelmiston sopivuus lapsille otetaan järjestelmällisemmin huomioon koko ohjelmistossa. Aikavedenjakajaa on tarkoitus käyttää siten, että K18-ohjelmia ei näytetä ennen klo 23.00:a, K15-ohjelmia ennen klo 21.00:tä ja K11-ohjelmia arkisin ennen klo 17.00:ää. Lisäksi ohjelmien haitallisuuden perustelut kerrotaan aiempaa tarkemmin. Ikärajat ja haitallisuuden perustelut lisätään ohjelmatietoihin, ohjelmia edeltäviin kuulutuksiin ja ohjelmien ennakkomainoksiin. Uudet menettelytavat otetaan käyttöön kesäkauden 2004 alusta. Viestintäviranomaiset pitävät keinoja toistaiseksi riittävinäViestintävirasto pitää uusia rajoituskeinoja toistaiseksi riittävinä, mutta seuraa säännöllisesti niiden noudattamista ja toimivuutta. Erityisesti tarkkaillaan klo 21.00:n vedenjakajaa, ja tarvittaessa sen vaikuttavuutta voidaan arvioida uudelleen. Samoin ohjelmien haitallisuuden perusteluihin kiinnitetään huomiota. Lisäksi virasto pitää tärkeänä, ettei pornografisia ohjelmia esitetä ennen klo 24.00:ää. Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtasen mielestä sovitut toimenpiteet ovat tervetulleita. "Ministeriömme hallinnonalalla on jo pitkään tehty työtä viestinnän sisältöjen itsesääntelyn hyväksi. Tämä on konkreettinen toimenpide, jolla parannetaan lasten ja nuorten asemaa televisionkatsojina. Pidän tärkeänä, että vanhempien lisäksi vastuuta kantavat myös alan toimijat." Ministeri Luhtanen huomauttaa myös, että toimivaa itsesääntelyä ei synny ilman yhteistyötä ja avointa keskustelua. Lasten televisionkatselua rajoitetaan sisällön, katseluajan ja lapsen iän mukaanItsesääntelykeinojen tunnettuuden ja riittävyyden selvittämiseksi Viestintävirasto teetti nyt julkaistun selvityksen osana tutkimuksen, jossa haastateltiin 750:tä alle 16-vuoti-aiden lasten vanhempaa koko maassa. Tulosten mukaan vanhemmat rajoittavat lastensa televisionkatselua pääasiassa ohjelmien sisällön perusteella. Lähes yhtä tärkeitä rajoittavia tekijöitä ovat katseluaika ja lapsen ikä. Alle 13-vuotiaat lapset saavat vain harvoin itse valita katsomansa televisio-ohjelmat, mutta tämän ikäkauden jälkeen katseluvapaus lisääntyy selvästi, sillä jo kolmannes 13 - 15-vuotiaista saa itse vapaasti valita katsomansa ohjelmat. Televisionkatselun vapauteen vaikuttavat myös perheen televisionkatselutavat ja perhe-rakenne, esimerkiksi jos perheessä on yli 15-vuotiaita, lisääntyy myös tätä nuorempien lasten katseluvapaus. Lisäksi vanhempien sosioekonomisella asemalla on merkitystä: koulutetut ja hyvätuloiset vanhemmat seuraavat tarkemmin lastensa televisionkatselua kuin vanhemmat, joilla on perus- tai ammattikoulutausta ja pienet tulot. Itsesääntelykeinot tunnetaan melko huonostiHaastatelluista vanhemmista vajaa puolet osasi spontaanisti nimetä K-merkinnät ohjelmatiedoissa keinoksi, jonka televisioyhtiöt ovat tarkoittaneet lasten televisionkatselun kontrolloinnin helpottamiseksi. Noin joka neljäs vanhempi tunsi klo 21.00:n vedenjakajan ja noin joka viides ohjelmien haitallisuutta koskevat ennakkokuulutukset. Reilu neljännes vanhemmista ei kyennyt mainitsemaan yhtään näistä itsesääntelykeinoista. Lasten vanhemmat toivoivat televisioyhtiöiltä enemmän ennakkotietoa ohjelmien sisällöstä. Myös aikavedenjakajan myöhentämistä toivottiin, samoin sen nykyistä tarkempaa käyttöä. Haitallisimpana ohjelmasisältönä vanhemmat pitivät väkivaltaohjelmia ja -kuvauksia. Käytäntö vaihtelee eri EU-maissaKansainväliset selvitykset osoittavat, että kellonaikaan perustuva ohjelmiston vedenjakaja on tehokkain tapa suojella lapsia haitallisilta ohjelmilta. Aikavedenjakaja onkin käytössä lähes kaikissa EU-maissa. Muuten itsesääntelykäytännöt vaihtelevat maittain melko suuresti. Esimerkiksi ennakkokuulutuksia on Suomen lisäksi vain muutamassa muussa EU-maassa. Lasten suojeleminen haitallisilta ohjelmilta on EU-tason lainsäädännössä saanut erityis-kohtelun. Audiovisuaalisen alan kehittymisen edellytyksenä pidetään luottamuksellista ilmapiiriä, jonka peruspilareita lastensuojelu on. Vanhempien vastuun rinnalla korostetaan alan toimijoiden velvoitteita ja vastuuta. Viestintäviraston selvitysraportti [pdf, 542 KB] Raportin tutkimustuloksia [pdf, 292 KB] Viestintäviraston kannanotto [pdf, 31 KB] TV-yhtiöiden sopimus [pdf, 68 KB] Lisätietoja antavat:
|