|
|
|
|
|
|
|
|
Viestintävirasto Vaihde 09 69 661 Televisiomaksuasiat Fi-verkkotunnusten asiakaspalvelu 09 6966 700 |
01.09.2003 Viestintäviraston uudella fi-verkkotunnuspalvelulla vilkas avaus - tunnuksia rekisteröity jo tuhansiaViestintäviraston uusi fi-verkkotunnusten rekisteröintiin tarkoitettu verkkopalvelu avattiin maanantaina klo 8.00. Verkkopalvelu perustuu syyskuun alusta voimaan tulleeseen verkkotunnuslakiin, jonka mukaan Viestintävirasto hoitaa ja ylläpitää verkkotunnusrekisteriä ja myöntää verkkotunnukset. Uudessa verkkopalvelussa fi-verkkotunnukset haetaan ja maksetaan pääsääntöisesti verkossa. Uusi fi-tunnusten verkkopalvelu selviytyi tyydyttävästi alun voimakkaasta kysyntäpiikistä, joka ajoittui avaamisen jälkeisiin ensimmäisiin tunteihin. Palvelu hidastui tuolloin jonkin verran järjestelmään kohdistuneen voimakkaan kuormituksen vuoksi. Luottokunnan verkkomaksuyhteyksissä olleen häiriön vuoksi verkkomaksaminen vaikeutui Luottokunnan palvelua käyttäneiden osalta. Häiriöt poistettiin Luottokunnan palveluosoitteen vaihdoksella. Verkkotunnusten kysyntä ylitti kaikki ennakkoarviot. Kello 13 mennessä uusia verkkotunnuksia oli rekisteröity 15 700 kappaletta. Ennen uuden lain voimaantuloa tunnuksia oli rekisteröity 42 113. Viestintäviraston palvelu toimii osoitteessa https://domain.ficora.fi/, jossa verkkotunnukset haetaan ja maksetaan. Muutamat asiakkaat kävivät rekisteröimässä verkkotunnuksia myös Viestintäviraston asiakaspalvelussa. Lisätietoja antavat:
|