|
|
|
|
|
|
|
|
Viestintävirasto Vaihde 09 69 661 Televisiomaksuasiat Fi-verkkotunnusten asiakaspalvelu 09 6966 700 |
08.10.2003 Viestintävirasto kehottaa TeliaSoneraa saattamaan sähköpostiliikenteen lain edellyttämälle tasolleViestintävirasto on seurannut tiiviisti TeliaSonera Oyj:n sähköpostipalveluihin kohdistuneita häiriöitä ja häiriötilanteen korjaustoimenpiteitä sekä pyytänyt yhtiöltä selvityksiä asiasta. TeliaSoneran sähköpostiliikenne on pidemmän aikaa ruuhkautunut pahasti sähköpostipalvelimille tulleista virusten lähettämistä viesteistä ja paluuviesteistä. Yhtiö on jo osittain rajoittanut sähköpostiliikennettä tarkoituksenaan suodattaa liikenteestä virusten aiheuttamia viestejä. Yhtiö on myös lisännyt sähköpostinvälityspalvelimia. Nämä toimenpiteet eivät kuitenkaan ole riittäneet kokonaan korjaamaan tilannetta laadultaan hyväksi. Myöskään häiriötilanteen alkuvaiheessa tietoturvatiedottamista asiakkaille ei Viestintäviraston mukaan ollut hoidettu riittävän hyvin. TeliaSonera arvioi sähköpostiliikenteen normalisoituvan 14.11.2003 mennessä, kun palveluiden tietoturvaominaisuuksia edelleen parannetaan ja uusi sähköpostipalveluympäristö saadaan valmiiksi. Viestintävirasto seuraa tilannetta ja kehottaa TeliaSoneraa saattamaan sähköpostiliikenteen viestintämarkkinalain edellyttämälle tasolle 14.11.2003 mennessä. Lain mukaan viestintäverkkoja ja palveluita on rakennettava ja ylläpidettävä siten, että televiestintä on tekniseltä laadultaan hyvää. Virasto ryhtyy valmistelemaan ohjeistusta sähköposti- ja Internet-yhteyspalvelujen laadusta ja tietoturvasta sekä tietoturvatiedottamisesta. Lisätietoja antavat:
|