|
|
|
|
|
|
|
|
Viestintävirasto Vaihde 09 69 661 Televisiomaksuasiat |
14.10.2002 Viestintävirasto selvitti televisiomainonnan kestoa ja sijoitteluaViestintävirasto tutki touko-kesäkuussa mainonnan kestoa ja sijoittelua niin sanottuun prime time -aikaan valtakunnallisilla kaupallisilla televisiokanavilla. Televisiomainontaa koskevat säädökset sisältyvät televisio- ja radiotoiminnasta annettuun lakiin. Mainokset on lain mukaan erotettava muusta ohjelmistosta kuva- tai äänitunnuksella. Tutkimuksen perusteella valtakunnalliset televisiokanavat MTV3 ja Nelonen noudattavat erottumissääntöä hyvin ohjelmaa keskeyttävillä mainoskatkoilla. Eri ohjelmien välisiltä katkoilta erilliset kuva- tai äänitunnukset puuttuvat sen sijaan lähes kokonaan. Laissa on myös mainontaa koskevia aikarajoituksia. Yhtä tasatuntien välistä tuntia kohti mainoksia ja teleostoslähetyksiä saa olla korkeintaan 12 minuuttia. Tutkitussa MTV3:n ohjelmistossa yli puolet tasatunneista oli sellaisia, joissa mainontaa esitettiin tätä enemmän. Nelosen ohjelmistossa ylityksiä oli noin joka neljännen tasatunnin kohdalla. Myös mainoskatkojen määrää ja ohjelmaa keskeyttävien katkojen väliin jäävien ohjelmaosien kestoa säädellään laissa. Pitkän elokuvan tai muun audiovisuaalisen teoksen saa keskeyttää kerran kutakin 45 minuutin jaksoa kohti. Kahden ohjelmaa keskeyttävän mainoskatkon väliin on jäätävä vähintään 20 minuuttia ohjelmaa. Elokuvissa mainoskatkojen määrää ja ohjelmaosien kestoa noudatetaan hyvin, mutta muissa pitkissä ohjelmissa ohjelmaosat jäävät pääsääntöisesti lyhyemmiksi kuin mitä laissa on määrätty. Viestintävirasto on käynyt tutkimuksen tulokset läpi molempien kanavien edustajien kanssa ja neuvotellut ilmenneiden epäkohtien korjaamisesta. Mainosaikoja ja mainonnan sijoittelua kaupallisilla kanavilla seurataan virastossa kahdesti vuodessa tehtävillä tutkimuksilla. Lisätietoja antavat:
|