Viestintäviraston organisaatio
Viestintävirasto jakautuu seitsemään tulosalueeseen, joiden lisäksi suoraan pääjohtajan alaisuudessa toimivat kansainväliset asiat ja kehittäminen. Ulkoisia tulosalueita ovat viestintämarkkinat ja -palvelut, verkot ja turvallisuus, radiotaajuudet sekä tv-maksut. Sisäisiä tulosalueita ovat hallinto, tietohallinto sekä viestintä.
Viestintämarkkinat ja -palvelut
Tulosalueen tehtäviin kuuluu edistää viestintämarkkinoiden tehokasta toimintaa mm. varmistamalla teleyritysten toisiltaan perimien maksujen ja muiden ehtojen kohtuullisuus ja syrjimättömyys, tekemällä markkina-analyysejä sekä keräämällä markkinatietoja ja julkaisemalla hintavertailuja. Lisäksi tulosalueen vastuulla ovat yleispalvelun valvonta-asiat sekä kansalliseen laajakaistastrategiaan liittyvät tehtävät. Tulosalue valvoo niin ikään telepalveluiden kuluttaja-asioita, postipalveluita, televisio- ja radio-ohjelmia sekä mainontaa. Myös perille saamattomien postilähetysten käsittely kuuluu tulosalueen tehtäviin.
Verkot ja turvallisuus
Tulosalueen tehtävänä on ohjata ja valvoa viestintäyhteyksien ja -palvelujen tietoturvan sekä monipuolisuuden ja toimivuuden toteutumista ja kehitystä. Keskeisiä osa-alueita ovat CERT-FI-toiminta, NCSA-FI-toiminta, luottamuksellisen viestinnän suojan ohjaus ja valvonta, tietoliikenteen häiriöttömän ja turvallisen toiminnan varmistaminen sekä fi-verkkotunnusten hallinnointi.
Tulosalue vastaa teletoiminnan teknisestä ohjauksesta, teknisistä määräyksistä ja telestandardoinnin koordinoinnista, teletoiminnan valvonnasta sekä televerkkojen numeroinnista ja yhdysliikenteestä. Tulosalueen tehtäviä ovat myös tilaajaverkon vuokraukseen ja tilaajayhteyksien yhteiskäyttöön liittyvät asiat.
Kuvaus kansallisen tietoturvallisuusviranomaisen NSCA-FI:n toiminnasta.
Radiotaajuudet
Tulosalueen tehtäviin kuuluu taajuuksien käytön kansallinen ja kansainvälinen yleissuunnittelu, radioverkkojen ja -laitteiden taajuuksien käytön suunnittelu ja radiolähetinlupien myöntäminen sekä taajuuksien ja radiolaitteiden käyttöä koskevien määräysten antaminen. Tulosalue selvittää radiohäiriöt, valvoo radiolaitteiden markkinoille saattamista ja kaupanpitoa. Lisäksi tulosalue järjestää radiolähettimen käyttäjien tutkintoja ja myöntää todistuksia sekä arvioi radiolaitteiden vaatimustenmukaisuutta.
Tv-maksut
Tulosalue kerää televisiomaksut valtion televisio- ja radiorahastoon ja valvoo television käyttöönoton ilmoitusvelvollisuuden noudattamista. Tulosalue huolehtii televisiomaksurekisterin ylläpidosta, tv-maksutarkastuksista, asiakaspalvelusta sekä markkinointikampanjoista.
Hallinto
Tulosalue vastaa viraston toiminnan, organisaation sekä henkilöstön kehittämisestä yhteistyössä muiden tulosalueiden kanssa. Tehtäviin kuuluu huolehtia henkilöstö-, talous- ja tietopalveluasioista sekä kehitysprojekteista.
Tietohallinto
Tulosalue vastaa viraston tietojärjestelmien ja toimistoautomaation kehittämisestä ja ylläpidosta, atk-laitteistoista, tietokannoista ja tietoliikenneverkostosta sekä tukipalveluista ja tietoturvallisuudesta yhteistyössä muiden tulosalueiden kanssa.
Viestintä
Tulosalue vastaa Viestintäviraston viraston ulkoista ja sisäisestä viestinnästä sekä viraston asiakaspalvelusta. Ulkoista viestintää ovat muun muassa viraston internetsivut, asiakaslehti Signaali, tiedotteet ja markkinointiviestintä.