|
|
|
|
|
|
|
|
Viestintävirasto Vaihde 09 69 661 Televisiomaksuasiat Fi-verkkotunnusten asiakaspalvelu 09 6966 700 |
Televisio- ja radiotoimintaan varatut taajuudet SuomessaSuomessa valtakunnallisten televisioverkkojen käyttöön varatut taajuudet löytyvät erikseen VHF- ja UHF-taajuusalueille tehdyistä kanavakohtaisista kartoista. Kartoissa esitettyjen lisäksi tv-taajuuksia on osoitettu pienemmille alueellisille verkoille sekä valtakunnallisten verkkojen täytelähettimille. Listassa Suomen televisioasemista on lueteltu kaikkien televisiolähettimien tiedot voimassa olevien radiolupien perusteella. Mukana ovat myös radiolupaa edellyttävien langattomien yhteisanteniverkkojen pienitehoiset toistimet sekä tutkimus-, tuotekehitys- ja opetuskäyttöön radioluvan saaneet lähettimet. Listassa Suomen radioasemista on lueteltu Yleisradion ja kaupallisten radioiden lähetystiedot voimassa olevien radiolupien perusteella. Listassa ovat mukana sekä ULA-lähettimet (FM) että lyhyt- ja keskiaaltolähettimet (AM). Tällä hetkellä ei Suomessa ole toiminnassa yhtään pitkäaaltolähetintä. Mukana ovat myös radiolupaa edellyttävät pienitehoiset toistimet, joilla radiolähetyksiä välitetään esimerkiksi pysäköintiluolissa ja teollisuushalleissa. Aseman käyttämä säteilyteho ja antennin korkeus (ilmoitettu metreinä maan pinnasta) saattavat olla alhaisempia kuin luvassa sallitut maksimiarvot. Koordinaatit on ilmoitettu minuutin tarkkuudella KKJ (kartastokoordinaattijärjestelmä) -järjestelmässä. Päivämäärät viittaavat aseman käyttöoikeusajankohtaan rivin mukaisilla tiedoilla. Klikkaamalla hiirellä minkä tahansa sarakkeen otsikkoa saadaan tiedot järjestettyä ao. sarakkeen rivien mukaan numero- tai aakkosjärjestykseen. Viestintäviraston myöntämien lyhytaikaiseen toimintaan oikeuttavien radioiden toimilupatiedot löytyvät Viestintäviraston sivuilla olevasta luettelosta.
|