|
|
|
|
|
|
|
|
Viestintävirasto Vaihde 09 69 661 Televisiomaksuasiat Fi-verkkotunnusten asiakaspalvelu 09 6966 700 |
Tv- ja radiotoimintaViestintävirasto valvoo mainontaa ja sponsorointia televisio- ja radiotoiminnassa. Viraston tehtävänä on myös valvoa tiettyjen ohjelmistoa koskevien säännösten noudattamista. Virasto myöntää lyhytaikaiset analogiset radiotoimiluvat sekä lyhytaikaiset digitaaliset televisio- ja radiotoimiluvat. Lisäksi kaapelitelevisiotoiminnan harjoittajien on tehtävä toiminnastaan ilmoitus virastolle. Nämä tehtävät kuuluvat virastolle televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain nojalla. Viestintävirasto tukee valvontatoiminnallaan alan toimijoiden itsesääntelyä. Virasto mm. valvoo ohjelmistoa ja mainontaa koskevien säännösten noudattamista tutkimusten ja selvitysten avulla sekä tarvittaessa ohjeistamalla saatujen tulosten pohjalta alan toimijoita. Virasto käsittelee myös kuluttajavalituksia, jotka on tehty televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukaisissa asioissa. Yleisradio Oy:stä annetussa laissa säädetään yhtiön velvollisuudesta antaa Viestintävirastolle vuosittain kertomus edellisen vuoden aikana tarjotusta julkisesta palvelusta. Viestintävirasto antaa kertomuksesta valtioneuvostolle lausunnon. Viestintävirasto hallinnoi toimilupamaksuja, joita televisio- tai radiotoiminnan harjoittajat maksavat valtion televisio- ja radiorahastoon. Toimilupamaksuista säädetään valtion televisio- ja radiorahastosta annetussa laissa. YhteistyöViestintävirasto osallistuu televisio- ja radiotoiminnan alan pohjoismaiseen yhteistyöhön. Virasto toimii myös eurooppalaisten mediahallinnon viranomaisten yhteistyöelimessä EPRAssa (European Platform of Regulatory Authorities). Kotimaassa virasto tekee televisio- ja radiotoiminnan asioissa yhteistyötä muun muassa Kuluttajaviraston, Valtion elokuvatarkastamon, Opetushallituksen, Mannerheimin lastensuojeluliiton ja Pelastakaa lapset ry:n kanssa.
|