|
|
|
|
|
|
|
|
Viestintävirasto Vaihde 09 69 661 Televisiomaksuasiat Fi-verkkotunnusten asiakaspalvelu 09 6966 700 |
Kiinteän satelliittiliikenteen maa-asematKiinteän satelliittiliikenteen maa-asemat eivät liiku lähettäessään (esimerkiksi VSAT ja SNG). Ne käyttävät radiotaajuuksien käyttösuunnitelmassa kiinteälle satelliittiliikenteelle osoitettuja taajuuksia. Vastaanottavat maa-asematRadiotaajuuksista ja telelaitteista annetun lain mukaan radiovastaanottimen hallussapitoon ei vaadita lupaa. Tämän vuoksi ainoastaan vastaanottoon tarkoitettujen satelliittimaa-asemien ominaisuudet ja sijaintipaikat eivät ole Viestintäviraston tiedossa. Vastaanottoa ei näin ollen voida suojata muiden radiolähettimien aiheuttamilta häiriöiltä. Viestintävirasto voi hakemuksesta myöntää vastaanottoon tarkoitetulle maa-asemalle suojauksen. Maa-aseman ominaisuuksille ja sijoituspaikalle voidaan määritellä erityisehdot. Oikeus suojaukseen myönnetään rajoitetuksi ajaksi, esim. viideksi vuodeksi. Suojaaminen voi edellyttää kansainvälistä koordinointia. Suojauspäätöksen tekemisestä peritään liikenne ja viestintäministeriön asetuksen mukainen maksu. Lähettävät maa-asematViestintäviraston luvan tarvitsevat kaikki lähettävät maa-asemat, joita ei ole erikseen vapautettu luvasta. Luvasta peritään vuosittainen taajuusmaksu liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen mukaisesti. Satelliittimaa-asemien, kuten muidenkin radiolaitteiden, vaatimustenmukaisuus on varmistettava siten kuin radiolaissa säädetään. Lisäksi on huomattava, että lentokenttien läheisyydessä lähettävien maa-asemien käytölle on rajoituksia ilmailuliikenteen turvallisuuden takia. YhteystietojaRadiolähettimen lupaa voi hakea joko kirjeitse, telekopiolla (numero 09 6966 410) tai sähköpostitse radiotaajuudet(at)ficora.fi. Satelliittimaa-aseman lupahakemuslomakkeet ovat saatavissa sähköisessä muodossa: Maa-aseman lupahakemus (Lyhytaikainen lupa siirrettävälle maa-asemalle) [dot, 86 KB] Maa-aseman lupahakemus (Lyhytaikainen lupa siirrettävälle maa-asemalle) [pdf, 109 KB] Maa-aseman lupahakemus (Pitkäaikainen lupa maa-asemalle) [dot, 153 KB] Maa-aseman lupahakemus (Pitkäaikainen lupa maa-asemalle) [pdf, 190 KB]
|
Lisätietoa |