1/3
TULOSTA

Toimintaympäristö

Eurooppalainen ja kansainvälinen yhteistyö

Kansainvälistä verkkovierailua koskeva asetus tuli voimaan Euroopan unionissa 30.6.2007. Viestintävirasto valvoi, että suomalaiset operaattorit ottivat asetuksen määräämät hintakatot käyttöön aikataulun mukaisesti.

Audiovisuaalisten mediapalvelujen direktiivi hyväksyttiin marraskuussa. Se on saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä kahden vuoden kuluessa. Komissio antoi myös ehdotuksensa uusiksi sähköisen viestinnän direktiiveiksi. Samassa yhteydessä komissio antoi uuden suosituksen relevanteiksi tuotemarkkinoiksi. Suositukseen sisältyvien markkinoiden määrä väheni 18:sta seitsemään.


Matkapuhelimien käyttö on lähiaikoina mahdollista myös lentokoneissa. Viestintävirasto on vaikuttanut aktiivisesti lentokoneissa tarjottavien matkaviestinpalvelujen teknisten toimintaedellytysten selvitystyöhön sekä näitä koskevan sääntelyn harmonisointiin eurooppalaisella tasolla.

EU:n komission päätöksellä kaikissa EU-maissa otetaan käyttöön uusia yleiseurooppalaisia 116-alkuisia palvelunumeroita. Virasto valmisteli yhdessä teleyritysten kanssa toimenpiteet, joilla uudet numerot ovat myös Suomessa käytettävissä.